Kaks viimeestä viikkoa nippuun

Kaks edellistä viikkoa oli selkeästi rankempia ku kaks ensimmäästä viikkoa valtion palveluksessa. Kuten jo edellä totesin reilut neljä kiloa lähti painoakin joten siitäkin huomaa että jotain on tullu tehtyä.

Hienoimpana kokemuksena jäi tuo kyynelkaasun haistelu. Mahdollisuutta sellasen haistelemiseen tuskin enää tulee koskaan, ellen sitte osallistu johonki mellakkaan, joten hienoa että tuli koettua minkälaista tavaraa se on. Täytyy sanoa, että nyt ymmärtää hiukan paremmin miks mellakoijat lähtee aika vikkelää pakoon ku kyseistä kaasua päälleen saavat.
Ensimmäänen "leiri" oli myös ihan hieno kokemus. Lähinnähän se oli vaan teltan pystyttämisen harjottelemista sun muuta, mutta tunnelma siellä oli täysin erilainen kuin kasarmilla ollessa.

Ikävimpiä kokemuksia on edelleenki noi ampumaradalla käynnit. Mä en vaan ymmärrä miks sinne pitää mennä nii jumalattoman nopeeta vauhtia että harvat edes pysyy peräs. Viime kerralla meitä oli muodossa yhteensä n. 20 ku lähettiin ja perillä oli 7 ja muut laahusti perässä. Vauhdissa pysyminenki on toki asennekysymys pitkälti, sillä itte oon saanu pysyteltyä todellakin hammasta purren aina kärjen mukana vaikka coopertestin perusteella mulla on joukkueen huonoin kunto.
Kerran ampumaradalta jopa tultiin pois metrolla. Metro on siis "kulkuväline", jossa otetaan etummaisen miehen repusta kiinni ja sitten juostaan. Kun metro katkeaa palataan katkennut osa hakemaan takasin kiinni tai sitten katkennutta osaa odotellaan kyykky-asennossa 90 asteen kulmassa. Voin sanoa, että ikinä en oo ollu niin paskana ku sen reissun jälkeen, en edes yhdenkää juoksemani cooperin jälkeen.

Kunto on kylläkin kasvanu selkeesti ja myös muutenki on fysiikka parantunu. Yhellä polulla, josta yleensä kuljetaan ku lähetään marsseille on puu kaatunu aika ikävästi ja jääny silleen korkeelle, että se on kuitenki mahdoton alittaakaan. Muistan, kuinka ensimmääsinä päivinä sen ylittäminen oli jopa pienimuotoonen haaste, mutta nyt se ei oo edes mikään este vaikka sen ylitti kovan rasituksenki jälkeen.

Ens viikolla päästäänki sitte jo ekalla oikeelle leirille, ku lähetään kuuluisalle Kiikalan vitutusleirille 4 tai 5 päiväksi (en nyt muista kumpi oli). Nähtäväksi jää, onko Kiikala maineensa veroinen paikka vai osoittuuko kaikki puheet ainoastaan puheiksi. Kiikalaan ajattelin ottaa puhelimen mukaan, vaikka se ilmeisesti sielläkin on kiellettyä. Syy tähän kieltoon on siis se, että jos leirillä sattuu jotain, niin heti ei oo 500 puhelua Iltalehteen. Kiikalasta on varmasti tulossa myös tämän blogin ensimmäiset kuvat.

Kaks viikkoa taas ollaan kiinni ja seuraavalla lomalla ei paljo oo motivaatiota läheä kotiin ku se alkaa lauantaina ja päättyy sunnuntaina. Itte ku asun kuitenkin sen verran kaukana, että molemmat päivät kuluu matkustaessa.
Meidän komppaniassa kiinnioloja on aika pirusti enemmän ku muualla. Naapurikomppanian kaverit on joka viikonloppu lomilla ja vieläpä semmosenki uutisen kuulin, että ne saa kuntsarin aina ku käyvät 10 kertaa aamulenkillä. Täs olis ny jo 2 kuntsaria tienattuna jos moinen sääntö olis 3. komppaniassaki.

Hyvä tuuri kouluttajien suhteen muuten jatkui, kun meidän kasarmin kokelas osoittautui varsin mukavaksi kaveriksi. Osaa tottakai olla tiukka, mutta ku vertaa viereisen kasarmin kokelaaseen, joka mm. ehti jo pakottaa VMTL-taistelijatkin marssimaan nii tää on suorastaan rento kaveri.

Oli muuten aika hauska tilanne eileen ku oli lomautuksen aika. Koko kaks viikkoa on ollu tyyliin 30 asteen helle ja kun päästiin kasarmin eteen kolmiriviin lomautusta varten, niin sillä hetkellä taivas repes ja alko hirvee kaatosade. Onneks tätä ei kuitenkaa kestäny ku vajaa minuutin ja pian jo kajahtiki ilmoille "lomille mars!"
No joo, huomenna taas takasi, mutta nytpä onki jo puolet alokaskaudesta ohi. Edelleen täytyy todeta, että nopeaa juoksee aika.


Mieliala:

=)