Alokaskausi lusittuna

Kuten on tullu jo edelläki todettua, niin nyt se alokaskausi on sitten ohi.
Täytyy myöntää, että tuo aika on kulunut varsin nopeasti, kuitenkin 7 viikkoa ollaan nyt palveluksesta suoritettu.
Tähän kirjoitukseen ajattelin koota alokaskauden paskimmat/parhaimmat kokemukset ja aloitetaan niiden keruu enempiä höpisemättä ja listataan vaikka ensimmäiseksi kammottavimmat kokemukset.

Ensimmäisenä on pakko mainita Kiikalan alokasleiri. Leiri ei ollut todellakaan niin paha, mitä hurjimmat huhut etukäteen kertoivat, sillä se oli paljon pahempi. Koko viiden päivän ajan tuli vettä ku sieltä kuuluisasta esterin takapuolesta ja meno oli muutenkin täydellisesti perseestä. Kiikalaan en tule enää vapaaehtoisesti astumaan koskaan. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että Kiikalan jälkeen oli heti ampumaleiri, eli telttojen kanssa siirryttiin vain paikasta A paikkaan B eikä välissä ollut peseytymis yms. mahdollisuuksia.
Lisää paskoja kokemuksia on tuottanut ampumaradalla siirtyminen. Itse ampuminen on ollut ihan ok puuhaa, mutta ampuradalla siirrytään aina muodossa marssien ja tahti ei ole todellakaan hiljaisimmasta päästä. Ampumaradalta takaisin palataan yleensä julkisia kulkuneuvoja käyttäen, mikä tarkoittaa metroa. Metro on "kulkuväline", jossa muodossa otetaan edessä olevan repusta kiinni ja lähdetään juoksuun. Mikäli muoto katkeaa, palataan katkennut osa hakemaan sieltä missä se katketi tai sitten odotellaan kyykyssä 90 asteen kulmassa, että katkennut osa on saanut muodon pääjoukon kiinni.
Varustetarkastukset on sitte yks asia, jotka hajottaa aina ja kunnolla. Hyvä esimerkki näistä saatiin viime torstaina, kun ensin oltiin keskiviikkona kaks tuntia särmätty kaappeja, koska omaiset tulee niitä perjantaina pällistelemään. No, vielä mitä. Torstaina kaapin sisältö kärrättiin ulos ja siinä meni se kaappijärjestys. Näitä tarkastuksia on vieläpä kohtuu usein.
Aamuherätykset on neljäs asia, joka ei ole niin positiivisesti jäänyt mieleen. Muinaisessa siviilielämässä tuli helposti nukuttua sinne kahteen-kolmeen, mutta herätys kello 05.50 aamulla ei tule multa luonnistumaan ikinä, ei ikinä.

Jätetään pikkuhiljaa negatiiviset asiat taakse ja siirrytään positiivisiin asioihin. Kiikalan leiriltä paluu kasarmille oli kyllä jotain uskomattoman hienoa. Pääsi viikon tauon jälkeen suihkuun, tarpeet sai suorittaa mettän sijaan posliiniastialle ja ruokailua sai harrastaa sisätiloissa vailla sadetta. Leirin jälkeen kyllä oppi arvostamaan kasarmielämää täysin eri tavalla, mitä ennen leirille lähtöä.
Suojelupäivä jäi myöskin hienona kokemuksena mieleen ja erityisesti kaasunaamarin pitävyystesti. Testin jälkeen sai mennä haistelemaan kyynelkaasua ilman naamaria ja tämä oli varmasti elämäni ainoa tilaisuus jolloin moista voi kokeilla, siitä jäi hyvä muisto.
Varsin hieno fiilis valtasi mielen myös, kun sai 100% varmasti tietää, että haave laivakokin pestistä tulee toteutumaan. Alusta saakkahan tämä oli sanoisinko noin 99% varmaa, mutta sen oon saanu jo oppia, että mitään asiaa ei saa pitää täysin varmana, ennen kuin asia todellakin on lukkoon lyöty.
Muutenkin on aikaajoin ollu erittäin hauskaa. Varsinki tuvassa ollaan monena iltana naurettu niin paljo, että en muista koska olisin niin paljo nauranu. Hyvä henki on meill ollu tuvas ja se onki mielestäni erittäin tärkeää. Harmi vaan, että enää tämä tupa on pystyssä viikon verran ja sitten me kaikki siirrytään kohti uusia haasteita.

Ens viikko meillä lienee aika leppoinen. Tiistaina ja keskiviikkona kalenteriin on merkattu joukkueiden välinen jalkapalloturnaus ja muuten viikko on varattu uusiin palveluspaikkoihin siirtymiseen. Itse en vielä tiedä uutta "kotiani", mutta eiköhän sekin sieltä selvinne piakkoin.
Seuraavista lomista ei ole vielä tietoa, mutta uskoisin niiden viimeistään kahden viikon päästä olevan. Saattavat ne toki olla jo heti ens viikollakin, mutta kun ei asiaa tiedä nii en sano mitään.

Laitetaas tähän loppuun vielä pienet tilastot siitä, paljonko taistelua on jäljellä.

TJ 221 (82%)


Mieliala:

=)