OHI ON!

Näin se on sitten 270 vuorokautta kulunu ja reservissä ollaan!
Onnelliset ja hilpeät on fiilikset, mutta rehellinen ollakseni kyllä tää vähän haikeeltakin tuntuu.
Eilen illalla oli meillä kotiutusjuhla -ensimmäinen laatuaan Upinniemessä- siellä oli sitte Myllyrinteen Villeki oikeen saatu esiintymään ja sotilaskori tarjos syötävää ja juotavaa. Hienoa huolta piti siis valtio pojistaan viimeseen saakka!
Paskin kokemus intissä oli kyllä ehdottomasti se, kun Kiikalan taisteluharjotuksessa ennen hyökkäystaisteluun lähtöä ruokailtiin. Tai siis kaikki muut ruokaili, sillä mut unohdettiin vartioon sillon ja ku mut sieltä vapautettiin oli ruoka jo kerätty pois. Tähän ku vielä lisää sen että aamupalan aikaan ehdin syödä puolikkaan banaanin ennen ku alko tulemaan epäsuoraa tulta ja aamupala jäi siihen. Toisin sanoen sen hyökkäystaistelun (n. 40h) elin syömällä puolikkaan banaanin.
Paras muisto on kyllä sitte puolestaan ehdottomasti tää laivapalvelus ja se, että todellaki sai armeija-aikana tehdä sitä mitä itte osaa ja ennen kaikkea halus.
Mutta mitäpä tähän suurempi vuodatuksia latelemaan, sillä tosiasia on se, että:



OHI ON 270 VRK!



Päiväkirja vaikenee, lopullisesti!